Snow, Screens, and the Game Studio Interview

Lumi pöllysi Kalasatamassa, kun astuin pieneen pelistudioon kymmenen minuuttia etuajassa, siltä varalta että hissi jumittaisi.

Snow swirled in Kalasatama as I stepped into the small game studio ten minutes early, just in case the elevator would get stuck.

Aula oli hiljainen ja vähän kolkko, mutta lasiseinäisestä huoneesta kuului naurua, joka heti sai vatsan solmun hellittämään.

The lobby was quiet and a bit stark, but laughter drifted from a glass-walled room, which immediately eased the knot in my stomach.

Haastattelija ilmoitti Teamsissa myöhästyvänsä junien takia, joten aloitimme videolla, vaikka istuinkin paikan päällä viltti polvilla ja saappaat nurkassa kuivumassa.

The interviewer messaged on Teams that he would be late because of the trains, so we started on video, even though I was sitting there in person with a blanket on my lap and my boots drying in the corner.

Kun käskettiin kertoa "jostain mokasta", en yrittänyt kiillottaa totuutta, vaan kerroin projektista, joka karahti kiville, ja siitä, miten pyysin apua ajoissa.

When I was told to talk about “some mistake,” I didn’t try to polish the truth, but told about a project that ran aground and how I asked for help in time.

Sillä välin toinen haastattelija ehti paikalle, ja ryhmätehtävänä piti suunnitella peli, jota isovanhemmatkin jaksaisivat pelata ilman ohjekirjaa.

Meanwhile the other interviewer managed to arrive, and as a group task we had to design a game that even grandparents would have the energy to play without a manual.

Huomasin puhuvani rönsyillen, joten vedin syvään henkeä, tiivistin ajatuksen yhteen lauseeseen ja annoin muille tilaa tarttua siihen.

I noticed myself rambling, so I took a deep breath, condensed the idea into one sentence, and gave others room to pick it up.

Kun kysyttiin, miksi juuri tänne, en ladellut iskulauseita, vaan kerroin, miten teidän viimevuotinen mobiilipeli opetti minulle, että rohkea humoristinen tyyli voi kantaa myös vaikeat aiheet.

When asked why this company, I didn’t rattle off slogans, but explained how your mobile game from last year taught me that a bold, humorous style can carry even tough themes.

Käänsin lopuksi tilanteen ja pyysin heiltä esimerkkejä arjesta, sillä halusin varmistaa, ettei ylitöistä tule tapaa eikä palautteesta rangaista.

In the end I turned the tables and asked them for examples from everyday work, because I wanted to make sure overtime wouldn’t become a habit and that no one gets punished for giving feedback.

Lähdettyäni tunsin kylmän hien kuivuvan kaulalle, ja vasta raitiovaunussa 8 tajusin, että olin unohtanut ottaa mukaan portfolion paperiversion.

After leaving I felt the cold sweat drying on my neck, and only on tram 8 did I realize I had forgotten to take the paper version of my portfolio with me.

Ehdin jo soimata itseäni, kun puhelin soi: "Tervetuloa taloon, jos tarjous tuntuu sopivalta", sanoi sama lämmin ääni, joka oli hetki sitten nauranut lasiseinän takana.

I was already scolding myself when the phone rang: “Welcome aboard, if the offer feels right,” said the same warm voice that had laughed behind the glass wall a moment earlier.

Katsoin ulos, missä meri höyrysi pakkasessa, ja päätin, että ensimmäisenä työpäivänä vien tuliaisiksi jotain, joka kertoo kotiseudusta, pienen pussin salmiakkia.

I looked outside, where the sea steamed in the frost, and decided that on my first day I’d bring something that speaks of my home region, a small bag of salmiakki.

Siltä istumalta painoin "hyväksy", ja kylmästä huolimatta oli outo olo, kuin aurinko olisi tehnyt läpi pilvien pienen reiän juuri minun kohdalleni.

Then and there I pressed “accept,” and despite the cold I felt a strange sensation, as if the sun had poked a small hole through the clouds just for me.